Karnevaalihuumaa ja traaginen päätös illalle

Oruron karnevaalit ovat Bolivian suurimmat ja näyttävimmät karnevaalit, jonne matkustaa ihmisiä myös Perusta ja muista naapurivaltioista asti. Olimme muutaman vapaaehtoiskaverin kanssa varanneet matkatoimiston kautta liput lauantaipäivälle, jonka pitäisi olla perjantaista tiistaihin kestävien karnevaalien paras päivä. Liput maksoivat 569 bolivianoa ja pakettiin kuului bussikuljetus La Pazista Oruroon ja takaisin, pari eväspussia, lounas ja ruokajuoma (paceño-olut tai limu) sekä paikka katsomossa. Ilman katsomopaikkaa karnevaaleja on turha mennä seuraamaan, koska tanssikadun molemmille puolille on kyhätty rakennelmia, eikä muualta tanssijoita näe.

Bussikuljetuksemme lähti La Pazin keskustasta klo 3.30 lauantaiyöllä, joten nukkumiset sitä ennen olivat jääneet aika vähille. Bussi ei myöskään ollut huippulaatua, joten mistään miellyttävästä kyydistä ei voinut puhua. Vajaan viiden tunnin matkanteon jälkeen saavuimme lopulta Oruroon. Matkallamme oli mukana meidän vapaaehtoisten lisäksi joitain länsimaalaisia sekä bolivialaisia karnevaalituristeja. Saimme yllemme keltaiset sadeviitat sillä karnevaaleissa ei ole kyse pelkästään tanssijoiden ihastelemisesta, vaan myös paljon kaikesta muusta, kuten suomalaisittain tutusti oluenjuonnista ja tärkeänä osana toisten kastelemisesta joko vedellä tai tekolumi-suihkeella. Mekin saimme suihkepullolliset tekolunta, jotta hauskanpito voisi alkaa.

Löysimme paikkamme katsomosta karnevaalien ollessa jo hyvässä käynnissä. Päivä oli aivan mainio, aurinko paistoi ja oli todella lämmintä, vaikka Oruro sijaitseekin noin 3700 metrissä. Karnevaalitanssijoilla oli mitä erikoisempia pukuja. Puvut kuvastavat Bolivian ja eri kaupunkien historiaa. Lisää mielenkiintoisesta historiasta ja tanssijoiden esittämistä hahmoista muun muassa seuraavassa linkissä: http://www.carnavalexhibit.org/bolivia.php

Vaikka kulkueet ja puvut olivatkin todella upeita, niin muutaman tunnin kovalla puupenkillä paikallaan istumisen jälkeen aloin miettiä onko tosissaan tarkoitus istua tällä tavoin vielä seitsemän tuntia. Kuljetus takaisin La Paziin olisi nimittäin aikaisintaan seitsemältä illalla. Päivän edetessä muutkin katsojat alkoivat käydä levottomimmiksi, etenkin kun paceña alkoi virrata. Tekolumi-suihkeet kaivettiin esiin ja kohta olivatkin vaatteet ja hiukset täynnä valkoista kuorrutusta. Syntyi suihkesota, kun lapset ja aikuiset pitivät hauskaa aikansa kuluksi. Ehkä olen jo vanha ja tylsä, mutta jotenkin en itse osannut nauttia siitä, että hiukset roikkuivat tahmaisina päässä valkoisen mössön painosta ja vaatteet olivat sotkussa. Aika moni kuitenkin selvästi nautti, sen verran taukoamatta lunta suihkusi. Hetken päästä siirryinkin alimmalle penkkiriville saadakseni hengittää muutakin kuin suihketta.

Olin jossain vaiheessa miettinyt voivatko karnevaalit todellakin jatkua aamusta yöhön asti, mutta eri kulkueita oli sen verran paljon, että viimeisimppien tanssijoiden oli vuoro lähteä liikkeelle vasta myöhään auringon laskettua. Kaikki ei kuitenkaan sujunut odotetusti, vaan karnevaalit saivat traagisen päätöksen. Illan edetessä ihmiset alkoivat vaihtaa paikkaa katsomosta tanssikadulle ja kadun yllä kulkevalla siltarakennelmalle. Paikalla olleiden poliisien olisi tietenkin tullut estää tämä, mutta poliisit täällä Boliviassa eivät näytä pahemmin tekevän muuta, kuin kuljeksivan ympäriinsä tärkeän näköisinä. Siltarakennelmaa ei todellakaan ollut tarkoitettu siihen, että siellä istuisi lähemmäs sata ihmistä. Näin kuitenkin pääsi järjestäjien sekä poliisien huolimattomuuden takia käymään, eikä jälki ollut kaunista. Meidän katsomomme sijaitsi aivan sillan vieressä, ja yhtäkkiä näimme kuinka silta romahti kokonaisuudessaan alas ihmisten päälle. Myös katsomo, jossa istuimme näytti huojuvan, koska yksi siltarakennelman palkki nojasi sitä vasten. Rakennusmääräykset ja ylipäätään turvallisuusmääräykset täällä eivät todellakaan ole sitä luokkaa, mihin Euroopassa on totuttu, eivätkä mitkään karnevaalien rakennelmat tarkemmin katsottuna näyttäneet kovinkaan kestäviltä. Myöskään ensiavun tulo paikalle ei ollut erityisen nopeaa eikä helppoa ihmismassan takia. 

Siltarakennelma aamupäivästä

Sortunut silta ja hätäännystä tanssikadulla

 

Paikan päällä oli pienimuotoista hätääntymistä, muttei onneksi suurempaa paniikkia, koska ihmisiä oli niin paljon että yleisen paniikin vallatessa tilanne olisi voinut olla todella vaarallinen. Pääsimme kuitenkin suhteellisen helposti lähtemään alueelta pois ja suunnistimme bussillemme, joka lähtikin La Paziin suunniteltua aikaisemmin tapahtuneen vuoksi. Seuraavana päivänä kuulin, että romahduksessa oli kuollut neljä ihmistä, viisi oli loukkaantunut vakavasti ja yhteensä noin kuusikymmentä oli viety sairaalaan. Karnevaalit kuitenkin jatkuivat jo kolme tuntia tapahtuneen jälkeen, mikä näin suomalaisen korviin kuulostaa erikoiselta. No, bolivialaiset kuulemma elävät juhliakseen. Toivoa sopii, että tapahtuneesta otetaan oppia ja turvallisuuteen panostetaan aiempaa enemmän.

Pitkän päivän jälkeen ajatuksena oli suru kuolleiden ja loukkaantuneiden puolesta, mutta toisaalta myös kiitollisuus siitä, ettei itselle tai muille tutuille tapahtunut mitään sekä toivomus ettei tapahtuisi vastaisuudessakaan. Koskaan ei nimittäin voi olla varma tulevasta. Toisaalta liikaa ei kannata ajatella, muuten voisi yhtä hyvin jäädä kotiin neljän seinän sisälle.