Matkalla kohti uutta ja tuntematonta

Menopaluulennot Boliviaan La Paziin maksoivat mukavan loven vuoden aikana säästämääni matkakassaan. Hinnaksi tuli 1230 euroa. Varmasti halvemmalla pääsisi, jos jaksaisi kikkailla reittien kanssa eli ostaisi ”halpis”lennot johonkin muuhun maahan (esim. Brasiliaan tai Peruun) ja sieltä matkustaisi yön yli bussilla Boliviaan. Mutta kun mukana on melkein kahdeksan kuukauden tavarat, niin kyseinen vaihtoehto ei houkuttanut. Lensin siis AA:lla Lontoon ja Miamin kautta La Paziin. Yhteensä melkein kolmekymmentä tuntia matkustusaikaa, joka vielä piteni matkan edetessä.

Lento Lontooseen sujui kivuttomasti, mutta lentäminen USA:aan on tehty jossain määrin hankalaksi. Matkatavarat sentään siirtyivät automaattisesti Miamiin saakka Helsingistä, mutta Heathrowin kentällä ei auttanut vaikka oli valmiina lippu koneeseen. Piti mennä jonottamaan vuoroaan maahantuloviranomaisten kyselytunnille (siis vaikka oltiin vielä Euroopassa) ja vielä tekemään uusi lähtöselvitys. Lento Lontoosta Miamiin ei myöskään ollut mikään helppo nakki. Lennon kesto oli yhdeksän tuntia, ja matkan aikana oli ilmakuoppia, joissa persus nousi penkistä, ja pääsinpä myös todistamaan ensimmäistä sairauskohtausta lentokoneessa.

Lopulta saavuttiin Miamin kansainväliselle lentokentälle. Olin kuvitellut koneen vaihdon New Yorkissa olevan hankalaa ja aikaa vievää, mutta Miami päihitti. Maahantulokyselytunnin jono ei vienyt onneksi kahta tuntia, kuten viimeksi Nykissä, ja pääsin kyselyistäkin suhteellisen helpolla, kun en ollut maahan jäämässä, mutta sen jälkeen alkoikin se hitaampi osio. Laukut tulee tosiaan USA:ssa tullisäännösten takia selvittää uudelleen, vaikka ne olisi Helsingissä selvitetty määränpäähän saakka. Laukkujen saamisessa kestikin sitten reilun tunnin verran. Laukkujen saamisen jälkeen tuli mennä jälleen uuteen jonoon, joka vei jälleen uudelle kyselijälle. Sen jälkeen onnistui laukkujen uudelleen selvittäminen ja lähtöportin etsiminen. Kaikessa tässä meni yli kolme tuntia. Onneksi minulla oli vielä hyvin pari tuntia aikaa ennen koneen lähtöä. Lähtöajan lähestyessä kävi kuitenkin selväksi, että koko kenttä oli kaaoksen vallassa, luultavasti itärannikon lumimyrskyjen takia sieltä tulevien koneiden myöhästellessä. Lopulta koneeseen alettiin ottaa sisään ihmisiä kello kolme yöllä paikallista aikaa, neljä tuntia myöhässä.

Väsymys jo hieman painoi silmiä, mutta koneessa torkuttujen tuntien avulla määränpään lähestyessä olo oli suhteellisen virkeä. Pilviverhojen alla levittäytyi Bolivia ja lopulta La Paz kaikessa komeudessaan ympärillään mielettömän upeat lumihuippuiset vuoret. La Pazin lentokenttä sijaitsee El Altossa reilut 4000 metriä merenpinnan yläpuolella. Kenttä on maailman korkeimmalla sijaitseva kansainvälinen lentokenttä, ja se on keskellä punatiilisistä taloista muodostuvaa vähempituloisten ihmisten asuinaluetta. Kiitorata on lyhyt ja kapea, ja lentokoneet tarvitsevat voimakkaaseen jarrutukseen soveltuvat erikoisrenkaat. Laskeutuminen tuntui kuitenkin pehmeältä, vaikka edellä mainittu tieto hieman laittoikin jännittämään. Maahantuloselvitys La Pazissa oli onneksi naurettavan helppo verrattuna Miamiin. Toisaalta on kuitenkin hyvä ymmärtää ja puhua espanjaa ainakin jollain tasolla, jotta saa virkailijan kysymyksistä selvää ja pystyy niihin vastailemaan. Matkalaukkunikin oli löytänyt tiensä perille Boliviaan, toisin kuin muutamalla muulla vähemmän onnekkaalla, ja totesin tulleeni lopultakin määränpäähäni.

Näkymää Suomesta

 

Bolivian yllä

 

Bolivian lumihuippuisia vuoria

Maailmanvaihdon kautta kaikki järjestelyt olivat sujuvia ja helppoja eikä minun tarvinnut itse osata tehdä mitään nyt Boliviaan päästyäni. Maailmanvaihdon Bolivialaisen vastakappaleen ICYE Bolivian edustaja oli minulla kentällä vastassa, otti matkalaukkuni hellään huomaansa ja ohjasi minut autonsa luokse. Ajaessamme El Alton läpi kiinnitin huomiota siihen, että koko kaupunki näytti olevan kuin keskeneräinen rakennustyömaa. Suuressa osassa taloja alaosa oli rakennetty, ja niissä näytti asuvan ihmisiä, mutta yläosa kattoineen puuttui kokonaan. Tätä ihmetellessäni kuskini Carlos kertoi, että ihmiset jättävät asuntonsa tarkoituksella rakentamatta loppuun asti, koska keskeneräisestä talosta ei tarvitse maksaa niin suurta maksua (kai veroa) valtiolle, kuin valmiiksi rakennetusta talosta. Nyt valtio on kuulemma muuttamassa tätä sääntöä, jotta ihmiset eivät voisi enää keplotella rakentamisella. El Alto vaikutti kuitenkin mielestäni omalla tavallaan charmikkaalta paikalta, vaikka voikin kuulemma olla illalla ja yöaikaan vaarallinen. 

Matkasimme El Altosta alaspäin La Pazin keskustan ohi alueelle, jonka nimi on Zona Sur. Alue on tunnettu varakkaamman väen asuinpaikkana, ja talot olivatkin isoja ja kauniita omine pihoineen. Kerrostalojakin löytyi, ja ellei ihan joka ikinen, niin ainakin suurin osa niistä oli hienompia kuin suomalaiset harmaat laatikkokerrostalot. Tulen asumaan viiden ja puolen kuukauden ajan isäntäperheessä, ja tulevan perheeni talo sijaitsee Los Pinos -nimisellä alueella Zona Surissa. Lentokentältä matkaa kertyi tunnin verran, kun lopulta pääsimme Los Pinosiin ja perheeni luokse. Nyt olin viimein perillä!

Matkatavarani lepäävät tyytyväisinä 30 tunnin koettelemusten jälkeen uudessa huoneessani.